On aina yhtä surullista hyvästellä ihmisiä. Kyyneleet tulevat silmiin vaikka tietäisi näkevänsä toisen vuoden tai parin päästä, mutta kun tietää ettei toista näe enää koskaan... se vasta surullista onkin. Jouduin tänään hyvästelemään koulumme kaksi vaihto-oppilasta, jotka lähtevät takaisin kotimaahansa ensiviikolla. En ollut kummankaan kanssa erityisen läheinen ystävä, mutta näin kumpaakin koulussa ja jonkin verran myös vapaa-ajalla. Molemmat aivan ihania poikia.
Yhteisiä muistoja on kertynyt vuoden aikana ihan huomaamatta. Wanhojen tansseista, Kielitivoli-projekstista, koulusta ja vapaa-ajan bileistä sekä illanistujaisista. Toinen pojista tulee käymään Suomessa tulevana syksynä, mutta silloin olen jo Italiassa elämässä omia vaihtari seikkailujani.
On hienoa huomata miten sitä alkaa kainsainvälistyä koko ajan enemmän ja enemmän. Opin kieliä ja tutustun uusiin ihmisiin ympäri maailmaa. Uskon, että siitä kaikesta on mielettömästi hyötyä tulevaisuudessa, niin työssä kuin muillakin elämän osa-alueilla. Ihaninta on, että rakastan tavata uusia ihmisiä, oppia kieliä ja tutustua eri kulttuureihin. Maailma on avoin!
Kauhulla odotan sitä, kun tulee minun vuoroni hyvästellä vuodeksi ystäväni täällä Suomessa, mutta myös sitä kun täytyy hyvästellä tulevat tuttavuudet Italiassa. Siihen on vielä paljon aikaa, joka tosin kuluu erittäin nopeasti. Näin olen ainakin kuullut muilta vaihto-oppilailta. Palatessaan kotiin he tuntevat, etteivät ole koskaan poissa olletkaan. Sen näkee sitten. Laskelmieni mukaan minulla on 75 päivää ennen lähtöäni Italiaan. Liian paljon, mutta samalla pelottavan vähän. Sitä ennen kesä kotona jatkukoon vielä viikon töillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti